keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ilvesklaani - arvostelu

Yksisarvinen sai eilen illalla ensimmäisen arvostelupyynnön ja siitä vallan innostuneena päätin käyttää tämän sadepäivän Ilvesklaanin parissa! Kyseessä on keväästä 2012 pyörinyt foorumipeli, jossa pelataan inhimillistetyillä ilveksillä. Ilvekset ovat jakautuneet hyvin klassiseen lauma-asetteluun, mutta pääpointti tuntuu silti olevan itse selviytymisessä, ilvesmetsän tuhouduttua ja laumojen suunnatessa paraikaa kohti uutta kotia, saarta.

Kotisivujen ulkoasusta
Kotisivujen, ja siten myös foorumin, värimaailma on tietyllä tapaa hyvin "ilvesmäinen" tai ainakin sini-harmaa-keltainen värimaailma toi allekirjoittaneelle ensimmäisenä mieleen kyseiset otukset. Itse piirretty kuva on ehdotonta plussaa ja minusta on mukavaa kuinka ylläpito on selvästi miettinyt sivujen värejä juuri pääkuvaansa sopivaksi. Ulkan ainoa silmiinpistävä ongelma on mielestäni se, että keltaisen ja harmaan sävyt ovat hyvin lähellä toisiaan ja sen takia keltaista tekstiä on hieman hankala lukea. En lähtisi vaihtamaan fontin väriä pois keltaisesta vaan hiomaan juurikin harmaan taustan ja keltaisen fontin sävyeroja. Tämä saattaa olla peruskauraa kaikille, mutta innoltani oli pakko vääntää nopea esimerkki-kuva;

A) Alkuperäinen fonttiväri alkuperäisellä taustavärillä. Teksti hieman uppoaa taustaväriin ja vielä enemmän kun fontti on pienempää, kuten sivujen etusivulla.
B) Alkuperäinen fonttiväri, hieman tummemmalla harmaalla sävyllä.
C) Alkuperäinen taustaväri, mutta vaaleammalla keltaisella tekstillä.


Eikö eron huomaakkin? Kannattaa siis pohtia olisiko moisesta sävymuutoksesta mitään hyötyä ja kannattaako se omasta mielestä. Tämä on vain esimerkki, mutta jotain tämän suuntaista minä lähtisin miettimään jotta ulkoasusta saataisiin entistäkin toimivampi!

Nietostuulen mietelauseet kotisivuilla ovat myös persoonallinen ratkaisu ja tykkään niistä kovasti! Aloin vain pohtimaan että olisi kiva lukea jostakin tilanteita, joissa näitä mietteitä on tultu sanottua. Ovatko ne lähtöisin peleistä vai jotain legendaarisia juttuja, jotka Nietostuuli on eläessään sanonut? Mielenkiintoinen yksityiskohta! Plussaa annan myös trailerista, jota oli kutkuttavaa katsoa!

Roolipelaus-sivu ja säännöt
Mielestäni sivun alussa olevat "varoitus-tekstit" voisi surutta poistaa kokonaan, koska en ainakaan itse kokenut tekstiä mitenkään liian pitkäksi. Joku muu voi ehkä kokeakin niin, mutta moiset varoitukset saavat lukijat myös huomioimaan turhaan tekstin pituuden; tämä saattaa pelästyttää aloittelvia pelaajia jolloin lukeminen saattaa loppua jo ennen kuin alkaakaan. Kannattaa siis pohtia onko varoitus-tekstistä enemmän hyötyä vai haittaa!
Lukiessani tekstiä eteenpäin, vaikutuin siitä miten kyseisellä sivulla nostetaan esiin myös ”nettiriippuvuus” ja kehotetaan pelaajia pitämään järki kädessä ja hyvä fiilis päällä. Ensimmäinen sivusto ehkä ikinä, jossa hyvien puolien luettelemisen lisäksi on uskallettu huomauttaa myös pelaamisen haittavaikutuksista. Todella rohkeaa ja esimerkillistä, etten sanoisi!
Tällä sivulla käy myös hyvin ilmi se pelin ehdoton aloittelijaystävällisyys; ei takerruta yksityiskohtiin miten kenenkin pitäisi pelata vaan tietyissä rajoissa jokainen voi pelata omalla tyylillään, mutta kuitenkin annetaan paljon ideoita siitä mitä voi halutessaan kirjoittaa. Ainoa asia mikä mielestäni kannattaisi lisätä on se että jos pelistä muodostuu ns. ”pönötyspeli”, asiasta voisi toki keskustella vastapelaajan kanssa ja keksiä siihen yhdessä jotakin käännettä niin että pönötyspelistä tulisi mielenkiintoisempi! Tällöin rohkaistaan pelaajia kommunikoimaan keskenään ja tuodaan esiin se ettei pelien kanssa tarvitse jäädä yksin.. eikä vastuu niiden mielenkiintoisuudesta ole vain toisella pelaajalla vaan molemmilla.
Säännöistä täytyy sanoa sen verran että autohittaus-sääntö on ehkä hieman liian ehdoton. Se että hahmot aina yrittävät tehdä kaikkea saattaa myös vaikeuttaa pelaamista. Yrittäminen ja vaihtoehtojen antaminen toimii juurikin taistelupeleissä, joissa on tärkeää ettei toisen hahmoa satuteta ilman vastapelaajan lupaa mutta esimerkiksi.. Jos vaikka toinen ilves leikkisästi näykkäisee toista ilvestä korvasta, olisi sen yrittäminen hieman hassua koska mitä pahaa siitä voisi tapahtua? Sen sijaan ilves voisi näykkäistä kaveriaan korvasta ja lähteä vaikka hippasille samassa viestissä, ilman että tarvitsee odottaa yhtä vuoroa jossa selviää onnistuiko hän näykkäisemään vai ei. Olinkohan nyt selvä? Jos en niin kysykää ihmeessä niin tarkennan itseäni!

Juonesta ja hahmoista
Maailmankuvaan liittyvät tiedot ovat selkeitä ja hyvin jäsennettyjä eikä niistä oikeastaan ole mitään sen kummempaa sanottavaa. Hahmoista tuli mieleen sellaisia kysymyksiä että voiko esim. esi-isiä ottaa hahmoiksi? Esimerkiksi itse voisin kiinnostua juurikin ”unohtuneella” esi-isällä pelaamisesta, koska tuohan käytännössä vaeltelee edelleen maankamaralla? Noilla muistetuillakin voisi olla mielenkiintoista, joskin melko vaikeaa, pelata ja niiden hahmoina oleminen avaisi mielenkiintoisia pelimahdollisuuksia varsinkin ilveksille, jotka käyvät heidän luonaan Montussa tai Tähtien niityllä! Huomasin että ainakin ylläpidolla oli peli Nietostuulella, mutta sitten hahmoesittelyä taas en löytänyt. Kannattaa siis pohtia löytyisikö näistä esi-isistä uusia hahmomahdollisuuksia rikastuttamaan pelin maailmaa.. Ja toki keksiä siinä tapauksessa jokin tapa, jolla ylläpito voisi edelleen pitää kontrollia noista ”voimista”, joita esi-isät voivat antaa ilveksille jottei homma lähde ihan lapasesta. Nyt on hieman sääli että esi-isillä ei ilmeisesti pääse pelaamaan, koska esi-isät ovat mielestäni yksi maailman mielenkiintoisimmista jutuista!

Peliin liittyminen
Peliin liittyminen oli oikeastaan ainoa asia koko pelissä, mikä tuntui hyvin hämmentävän oudolta ja monimutkaiselta, ja sitä lähtisin yksinkertaistamaan! Varsinkin kun peli muuten tekee kaiken niin helpoksi aloitteleville pelaajille. Pari kysymystä heräsi lähtiessäni seuraamaan tuota liittymispolkua kohti foorumia; Miksi pelaajan tiedot laitetaan vieraskirjan kautta yksityisellä viestillä? Jos haluan liittyä, pitääkö minun odottaa sähköpostivastausta ylläpidolta ennen kuin saan laittaa hahmohakemuksen foorumille vai saanko laittaa sen samantien? 
Tämä liittymis-asia tuntui omaan korvaan niin hassulta että ehdottaisin muutoksia; kannattaa miettiä voisiko esim. tuosta vieraskirjasta luopua kokonaan ja yhdistää nämä pelaajatiedot ensimmäiseen hahmohakemukseen. Tällöin uusi pelaaja voisi siirtyä suoraan foorumille, kirjoittaa itsestään ylläpidon haluamat tiedot ja laittaa perään hahmohakemuksensa. Ylläpito voi hyväksyä sekä pelaajan että hahmon kerralla, ilman turhaa odottelua.. Ja onhan se vähemmän työtä ylläpidollekin! 
Aika yleinen tapa foorumiroolipeleissä on että hahmohakemuksille on oma paikkansa foorumilla ja sinne uudet pelaajat jättävät hahmohakemuksen ja pelaajatietonsa ylläpidon luettavaksi ja hyväksyttäväksi. Toinen tapa on että ensimmäistä hahmoa haetaan juurikin vieraskirjan kautta, minkä jälkeen saa siirtyä foorumille.. Ja loput hahmot haetaan sitten ihan foorumilla. Nyt Ilvesklaanissa tuntuu olevan vähän jotain tältä väliltä, mikä tuntuu hieman sekavalta. Kannattaa siis pohtia voisiko liittymistä helpottaa jotenkin! Ainakin tarkemmat tiedot kannattaa kirjoittaa siitä, miten liittymisen kanssa edetään; koska saan rekisteröityä foorumille, koska saan hakea ekaa hahmoa ja koska seuraavaa?

Foorumi
Foorumi on selvästi samaa sivustoa kotisivujen kanssa, mikä on hyvä asia! Tulee kivan yhtenäinen olo siirryttäessä kotisivuilta foorumille. Sama ”keltaisen fontin” ongelma löytyy tosin nyt foorumiltakin, josta sanoin tuolla ulkoasussa. Voisi foorumin ulkoasussa miettiä myös sellaista vaihtoehtoa että piirtäisi sinne toisen kuvan, jossa ehkä esiintyisi useampi pelissä oleva hahmo. Tällöin kotisivuilla olisi Nietostuuli edustamassa koko maailmaa legendoineen ja foorumista tulisi enempi ”yhteisöllinen” pelaajien hahmojen edustaessa pääkuvassa. Ei mikään välttämättömyys eikä oikeastaan "korjausehdotuskaan", vaan vain asia jota miettiä seuraavaa ulkoasua tehdessä! 
Foorumia lähtisin ehkä hieman tiivistämään pelin ollessa vielä niin alkutekijöissä ja monien pelialueiden ollessa vielä pelittömiä. Tyhjistä alueista tulee aina vähän antiaktiivinen tunne, vaikka peli oikeasti olisikin aktiivinen! Pelialueita voi aina lisätä sitä mukaa kun niille tulee tarvetta. Myös kategorioiden nimiä kannattaa pohtia uudestaan, koska nyt esim "pelialue" on hieman harhaanjohtava koska siitä tulee mieleen alueet, joilla voidaan pelata näitä pelejä. Kannattaa siis miettiä tätä foorumin rakennetta hieman ja tehdä muokkauksia, mikäli koette että siitä voisi olla hyötyä. Jos tiivistämisestä haluatte lukea lisää, kirjoitin siitä jokunen aika merkinnän; Paasaus foorumin tiivistämisestä.

Yhteenveto
Ilvesklaanin ehdottomasti vahvin puoli on maailman esi-isät ja legendat, joihin hahmot voivat tukeutua pelien tuoksinnassa. Suurta plussaa myös aloittelijaystävällisyydestä ja Roolipelaus-osion rehellisistä huomautuksista, joita harvemmin näkee kenenkään sivuilla vaikka ne ovatkin pelaamisen karumpi puoli. Suurin ongelma sivuilla tuntui olevan liittymisen hämmentävyys, johon tekisin jotain muutoksia tai ainakin selkeämmät ohjeet. Kotisivut ja foorumi ovat selvästi värimaailmaltaan ja tyyliltään samaa maailmaa, mikä luo pelistä mukavan yhtenäisen! Kaiken kaikkiaan Ilvesklaani on mielenkiintoinen peli, josta näkee pitkälle ylläpidon innokkuuden ja paneutumisen pelinsä maailmaan! 

4 kommenttia:

  1. Kiitos arvostelusta, kiitos kiitos kiitos!

    Aloinkin heti miettimään parannuksia, joilla saada Ilvesklaanista parempaa :D Esi-isiä olen miettinyt myös muille pelattavaksi, mutta se on vähän arvoituksellista, haluaako kukaan pelata niillä, mutta ehkäpä niistä innostutaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hienoa kuulla että arvostelusta oli apua! :D Tule ihmeessä kertomaan sitten jos/kun saat juttuja tehtyä, koska mielenkiinnolla seurailen peliänne!

      Poista
    2. Hoo, teinkin noita päivityksiä tuonne arkku-sivuille ja lisäsin esi-isät pelattavaksi :D Foorumilla olen vähän aloitellut noiden alueiden ja kategorioiden kanssa 8D

      Poista
    3. Ihanaa hienoa! :D Tulenkin katselemaan kun saat valmiiksi!

      Poista