sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kun riita muuttuu nettikiusaamiseksi

Erosin itse perustamastani pelistä jokunen kuukausi sitten ja jätin hänet kahden uuden adminin hellään huomaan. Lähteminen ei ollut helppoa, mutta ei ollut jääminenkään. Peli-intoa ei ollut enää, vaikka rakastin hahmojani ja olin juuri luonut pari uutukaistakin. Draama oli vienyt peli-inspiraation enkä jaksanut enää nousta. Milloin yksinkertainen riita nousee nettikiusaamiseksi? Silloin kun toinen osapuoli ei anna olla vaan vielä puolentoista vuoden päästä levittää saman draaman ilosanomaa pitkin nettiä tehden sen muka niin vainvihkaisesti etteivät ketkään osaa yhdistää tapahtumia toisiinsa.

Pitkään ajattelin vain pysyväni hiljaa ja nielevän pahan oloni, koka halusin olla tämän yläpuolella. Mutta tänään kaverini sitten huomautti kuinka epäreilua tämä kaikki mustamaalaaminen on ja käytti tuota termiä ehkä ensimmäisen kerran. Nettikiusaaminen. Havahduin ajattelemaan sitä ja pakko oli itselleenkin se myöntää. Turhaan minä enää kannan huonoa omaa tuntoa siitä että potkin räjähdysmäisesti yhden pelaajan ulos rakkaudella rakentamastani pelistä ja samassa rytinässä onnistuin karkoittamaan toisen pelaajankin, ellen sitten useampaakin. Minä pyysin silloin anteeksi tekemisiä, pyysin rauhaa meidän välillemme. Meidän ei tarvitse pitää toisistamme, mutta ei levitetä toisistamme juttuja selän takana. Ja niin sitten sovittiinkin. Harmi että vain toinen osapuoli piti kiinni lupauksestaan ja se istuu ruudun tällä puolen.

Olen nyt puolitoista vuotta selaillut erinäisiä foorumiroolipelaamista käsitteleviä keskustelufoorumeja ja pariin otteeseen törmännyt suoraan kertomukseen siitä mitä silloin tapahtui. Tai siis tämän asianomaisen nettikiusaajan versioon tapahtuneesta. Onko täällä ketään muuta kenen mielestä tämän pelaajan olisi jo aika päästää irti, lopettaa vanhojen kaiveleminen ja päästä omassakin elämässä eteenpäin? Ja jos hän kertoo näitä juttuja julkisesti foorumeilla, missä kaikkialla muualla hän on niitä kertonut? Ehkä skypessä kaikille ketkä viitsivät kuunnella tai vaikkeivät viitsisikään? Tiedän senkin että tälläistä seläntakana puhumista on tapahtunut ja että kyseinen henkilö on tarkoituksenomaisesti kääntänyt vanhoja pelikavereitani minua vastaan.. Viimeksi viime viikolla, hakiessaan vanhan pelini kanssa uudestaan linkinvaihtoa. Osan kanssa onnistuen, osan kanssa ei. Kiitos heille jotka jäivät ja päättivät tämän koko homman naurettavaksi.

Enkä ole suinkaan ainoa ihminen ketä tämä kyseinen pelaaja on sanoillaan ja teoillaan sabotoinut vaan hän on oman pelinsä infoissa ja vieraskirjassa puhunut melko alentavaan sävyyn yhdestä pelaajastaan, joten ei. En valita vain oman hyvinvointini kannalta vaan koska asiat nyt vain on näin.

Nyt mietinkin siis ensimmäistä kertaa eläessäni vakavissani sitä miten nettikiusaamisestakin pitäisi puhua enemmän. Roolipelipiireissä tämä on aivan liian yleistä koska foorumin ulkopuolella voi tapahtua vaikka mitä. On skypeä, whatsuppia, messengeriä, yksityisiä viestejä, muita foorumeja, blogeja. Jos et pidä jostakusta ja olet alhainen ihminen, voit käyttää mitä tahansa viestintävälinettä puhuaksesi hänen selkänsä takana. Sen takia toivon että ensinäkin ihmiset olisivat kivempia toisilleen; jos teidän on pakko puhua pahaa toisista pelaajista, älkää ainakaan puhuko muille harrastajille vaan valittakaa heistä vaikkapa real lifen kavereillenne. Näin et pilaa tarkoituksella yhden pelaajan harrastamista vain sen takia että sinä et pidä hänestä. Jos taas olet fiksu ja kiva ihminen, puhut tämän asianomaisen tyypin kanssa asiat halki ja annat asian olla.

Toivottavasti joskus ihmiset oppivat käyttäytymään asiallisemmin myös netissä. Toivottavasti opimme ymmärtämään kirjoitettua tekstiä paremmin ja toivottavasti nettikiusaamisesta uskalletaan joskus puhua. Ja toivottavasti draaman määrä tässä skenessä joskus vähenee ellei katoa kokonaan. Tämän merkinnän pointti oli nyt paitsi sanoa että juu, pahalta tuntuu mutta myös rohkaista muita nettikiusaamisesta kärsiviä puhumaan ja ilmaisemaan itseään. Ottakaa yhteys adminiin pelissänne, avatkaa suunne keskustelualueella tai kirjoittakaa aiheesta blogiin. Kenenkään ei tarvitse lopettaa tätä harrastusta sen takia että joku on kusipää, minä kävin jo sillä rajalla mutta päätinkin sitten että ei.

Kiitos ja jatkakaa.

ps. Ja sinä, jota tämä merkintä koski, älä vaivaudu jättämään puumerkkiäsi kommentteihin. Mä tiedän sun kantasi asioihin varsin hyvin, kiitos keskustelufoorumien ja skypen, ja sä tiedät nyt mun kantani. Let's forget this.

pps. Ja sinä pelaaja, joka lähdit puolitoista vuotta sitten tässä samassa rytinässä; olen vilpittömästi pahoillani siitä mitä silloin tein ja sanoin. Jos tietäisin jonkun kanavan, mitä kautta saisin suhun reilusti yhteyden niin tulisin juttelemaan ja pyytämään anteeksi. Oikeesti, sano kuka tahansa mitä tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti