tiistai 9. helmikuuta 2016

Pelien ikärajoista

Viimeaikoina pelien ikärajat ovat mietityttäneet minua jonkun verran, koska jo työni puolesta saan jatkuvasti olla tekemisissä elokuvien ikärajojen kanssa. Pelannut olen vuodesta käpy ja kirves saakka, mutta koskaan en ole ikärajoja sen suuremmin tullut ajatelleeksi. Niitä on omiinkin peleihin lätkitty enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti. Nyt kuitenkin jäin asiaa pohtimaan ja siirryin tutulle ikärajat.fi-sivustolle sillä mielellä että miten noita ikärajoja voisi soveltaa meidän maailmassamme.



Paljon näkee peleissä vieläkin sellaisia K12-merkintöjä, jotka ovat luultavasti lähtöisin yksinkertaisesti siitä että monet pelaajat aloittavat pelaamisen 12 vuoden ikäisinä ja silloin ei nuoremmille ole sijaa, koska ovathan nuoremmat hieman tyhmiä monen 12-vuotiaan mielestä, eikö vain? 
Tosiasia kuitenkin on se että foorumiroolipeleissä K12-merkinnän voi kokonaan unohtaa, sillä monien foorumipalvelimien rekisteröitymisen ikäraja on 13 vuotta. Sitä nuoremmat eivät siis yksinkertaisesti saa rekisteröityä foorumille, mikä tekee pelaamisestakin hankalaa. En toki tiedä jokaisen foorumipalvelimen ikärajoituksia, mutta ainakin ne joita itse olen käyttänyt ovat kysyneet olenko alle 13 vuotias. (Ja tästä syystä olen muokannut kuvaan K13-merkinnän K12-merkinnän sijaan).

Seuraava ikäraja mitä liittymisen ehtona yleensä näkee, on K15 ja sitä minäkin olen tähän asti käyttänyt monissa peleissäni. Mutta jos virallisia ikärajasuosituksia alkaa tutkimaan, ei sellaista ikärajoitusta enää olekkaan vaan se on muuttunut kokonaan K16:sta. 
K15-ikäraja peleissä on kuitenkin siinä mielessä hyvä että useat uudet pelaajat löytävät tiensä pelien ääreen juuri teinivuosinaan ja sen tähden etenkin aloittelijaystävällisiksi itsensä julistavien pelien ikärajana tämä K15 toimii hyvin. K15 tuntuu helpommin lähestyttävältä kuin K16, koska K16:sta jokaisella on omat mielikuvansa kiitos leffa- ja tv-maailman. K15-merkinnällä ei taas ole kannettavanaan samanlaista leimaa enää nykyään. 

K18-merkintä sen sijaan onkin rutkasti hankalampi, koska monet foorumipalvelimet kieltävät K18-materiaalin kirjoittamisen foorumeillaan.. ja suosittelevat pitämään materiaalinsa K13-tasolla, mikä on tottakai loogista koska siellä rekisteröitymisen ikärajat menevät. K18-ikäraja liittymiseen onkin mielestäni hieman kyseenalainen ja mielelläni kuulisin hyvät perustelut sille, miksi sellainen ikäraja on asetettu. K18-merkintä kuitenkin kantaa mukanaan samanlaista leimaa kuin K16:stakin; saat välittömästi mielikuvia verellä mähräilystä, seksistä ja raakuudesta. Jostain pelottavasta ja ahdistavasta.

Jos hetkeksi unohdetaan foorumipalvelimien asettamat suositukset ja ikärajat ja siirrytään yksittäisten foorumilla tapahtuvien pelien ikärajoituksiin ja siihen, koska pitäisi laittaa K16-varoitus ja koska K18-varoitus. Monilla foorumeilla kuitenkin suositellaan varoittamaan mahdollisia lukijoita jo otsikossa, mikäli peli pitää sisällään jotain muuta kuin K13-materiaalia. Milloin sellainen lätkä sitten pitäisi laittaa otsikon jatkoksi?

Alla lainaus ikärajat.fi:n K12-luokituksesta:
Väkivallan uhka tai väkivaltarikoksen selvittäminen usein keskeisempää kuin väkivalta tai väkivalta on osana vauhdikasta toimintaa, yleensä runsasta, nopeaa, selväpiirteistä, tehosteita hyödyntävää, mutta ei kovin yksityiskohtaista. Yksittäinen väkivaltakohtaus saa olla yksityiskohtaisesti esitetty, mikäli se tarinan kannalta on tärkeä ja oleellinen.
Eli jos mitään merkintää pelin perässä ei ole, se voi sisältää siltikin löysästi esitettyä väkivaltaa, joka on pelin etenemisen kannalta merkittävää. Siis yksittäisen pelin, ei koko hahmon elämänkaaren kannalta merkittävää. Väkivallan olisi oltava perusteltua juuri siinä kyseisessä pelissä eikä lukijan tarvitse olla selvillä peliä aikaisemmin tapahtuneista jutuista tai siitä, mitä tästä pelistä seuraa. Tai näin minä sen ainakin tulkitsisin? Jos leikitään että yksi elokuva vastaa yhtä pelitopicia niin mielestäni tämä sääntö olisi ihan järkeenkäyvää?
Yksityiskohtaisuuksiin ei tämmöisissä kaikille sallituissa peleissä mennä. Eli käsittääkseni voit nirhaista jotakuta turpaan, mutta et voi kuvailla kuinka veri lensi kaaressa kera uhrin hammasrivistön ja kuinka hyvältä se lyöjästä tuntui. K12-leiman saaneita melko monelle tuttuja elokuvia ovat kuitenkin esimerkiksi. Taru Sormusten Herrasta, Star Wars ja Harry Potterit, joten aika paljon annetaan anteeksi väkivaltaakin! Kunhan se on perusteltua eikä sillä mässäillä liikaa.
Seksuaalisuudesta taas sanotaan sen verran että sitä saa olla, mutta se ei saa olla liian vakavaa. Jos noita esimerkkielokuvia miettii niin niissä seksuaalisuus esitetään aika romanttisesti eikä niinkään intohimoisesti. Arwen ja Aragorn pussailevat kyllä ja yhdessä kohtauksessa Arwenilla on melko paljastavakin mekko yllään, mutta se jättää tarpeeksi mielikuvituksen varaan eikä ole niin alleviivaavaa.. ja yleinen fiilis kyseisessä kohtauksessa on romanttinen eikä sellainen että Arskan päässä ei liiku muu kuin törkyilyt.

Jos pelin sisältö sitten alkaa menemään tätä suositusta vakavammaksi tai väkivaltaisemmaksi, on syytä alkaa miettimään varoituksia otsikointiin, mikäli siis pelin ylläpito siihen kehottaa ja jos pelin yleinen liittymisikäraja on K13.

Näin sanoo ikärajat.fi K16-väkivallasta:
Erona erittäin voimakkaaseen väkivaltaan realistisessa kuvauksessa on väkivallan verisyyden vähäisempi määrä ja väkivaltaisten kohtausten lyhyempi kesto. Esitystapa ei ole yhtä voimakkaasti väkivallalla mässäilyä. Aito väkivalta voi olla yksityiskohtaista, jos uhrin kärsimykset tai väkivallan seuraukset tuodaan selkeästi esille.
Lainauksessa puhutaan siis että mitä eroa tällä on K18-merkinnän kanssa. Eli K16-peleissä verta jo roiskuu hieman, muttei liiaksi.. eikä kovin pitkäkestoisesti. K16-merkintä ei siis riitä jos kyseessä on vaikkapa peli, jossa kuolonsyöjä valuttaa hitaasti veret ulos toisesta kanssaeläjästä. Silloin väkivalta on jo pitkäkestoista ja melkoisen brutaalia. Sen sijaan K16-merkinnän voisi laittaa peliin, jossa väkivaltaa on vaikkapa muutamassa viestissä ja sen jälkeen siirrytään väkivallan seurauksiin. Vaikkapa tilanne, jossa kaksi ihmistä tappelee ja toinen saa iskun päähänsä, minkä jälkeen siirrytäänkin lähinnä huutamaan solvauksia sen sijaan että toinen osapuoli jatkaisi toisen hahmon lynkkaamista.
Ikärajat.fi tuntuu olevan myös sitä mieltä että fiktiivisten olentojen kuten ihmissusien muuttumisprosessit saattaisivat ansaita K16-merkinnän, riippuen siitä miten muuttuminen on kuvattu. Jos susi muuttuu sudeksi ohimennen ja ilman sen suurempia esitettyjä tuskia, sen on ihan okei mutta jos ihminen muuttuu sudeksi yhtään brutaalimmin, on se jo K16-merkinnän arvoinen asia, koska se kuvaa ihmisen kärsimystä pitkäkestoisesti. Tämä on toki hyvin tapauskohtaista enkä välttämättä lähtisi ihmisuden muutoksen takia iskemään mitään K16-merkintää pelin otsikkoon.

Seksistä K16-ohjeistuksessa sanotaankin näin:
Esimerkiksi ihmissuhteita käsittelevässä draamassa voi olla avoimia (useita), mutta yksityiskohdiltaan peiteltyjä seksikohtauksia. Esimerkiksi yhdyntöjä ei esitetä erityisen yksityiskohtaisesti vaan ne ovat esimerkiksi kuvakulmin, välähdyksenomaisin kestoin tai epäselvin kuvin hämärrettyjä. Tähän ikärajakategoriaan kuuluu myös niin sanottu pehmeä pornografia, jossa seksikohtauksia ei näytetä yksityiskohtaisesti. Myös yksityiskohtainen, yksittäinen ja lyhyt seksikohtaus juonen kannalta perustellussa yhteydessä sijoittuu tähän kategoriaan.
Eli siis yksinkertaistettuna siisti seksikohtaus pelissä voisi olla jo pelkästään K16-merkinnän arvoista eikä sitä tarvitse viedä sinne K18-leiman alle. Se riippuu aivan siitä, miten paljon pelaajat seksiä kuvailevat vai kuvailevatko ollenkaan. Tässäkin kohtaa voisi ajatella että jos kaksi hahmoa harrastaa seksiä, mutta pelaajat kirjoittavat enemmän hahmojen ajatuksista kuin itse seksin harrastamisesta, K16 on ihan okei. Eli pääasia olisi hahmojen tunteissa ja ajatuksissa, ehkä pienessä keskustelussakin, mutta ei itse seksissä.
Tai kuten tuossa lainauksessa sanotaankin, seksi voi olla yksityiskohtaista mutta lyhytkestoista. Eli taas niinkuin väkivallankin kohdalla; pari viestiä seksiä ja siirrytään seurauksiin tai jälkipuintiin tai mitä pelissä seuraavaksi tapahtuukaan.

Ja sitten lainaus ikärajat.fi:stä, kohdasta joka käsittelee K18-väkivaltaa:
Useimmat nk. splatter- ja gore-tyylin elokuvat ovat esimerkkinä erittäin voimakkaasta väkivallasta. Eri lajityypeissä saattaa olla gore- tyyliin toteutettuja hyvin pitkäkestoisia kohtauksia. Tyypillistä on hyvin pitkäkestoinen yksityiskohtaisella väkivallalla mässäily, kidutuksenomaiset kohtaukset, ihmisten yksityiskohtaiset silpomiset ja vastaavat erittäin pitkäkestoiset kohtaukset.
Noniin eli K18-merkintä pelien otsikoihin silloin kun homma lähtee käsistä ja verta lentelee enemmän kuin laki tai käyttöehdot sallivat. Tätä on turha oikeastaan lähteä edes selittelemään sen suuremmin, koska luulisin että tämä on aika selvää kaikille. Jos olet pelatessa epävarma siitä laittaako K16-merkintää vai K18-merkintää, silloin kannattaa varmaan kallistua varmuuden vuoksi tähän jälkimmäiseen. Ei ainakaan tule paha mieli sitten muille kuin sille foorumitarjoajalle, jonka käyttöehdot kieltävät tälläisen materiaalin.

Ja sitten vielä lainausK18-seksuaalisuudesta:
Seksuaalinen sisältö on hallitsevaa ja seksikohtauksissa sukuelimet näkyvät yksityiskohtaisesti ja useimmiten lähikuvassa. Esimerkiksi yhdynnän tai masturbaation erittäin yksityiskohtainen kuvaus. Yleensä kysymys on kovasta pornografiasta, mutta erittäin yksityiskohtaista seksuaalista sisältöä voi olla myös draamassa. Kategoriaan kuuluu myös vastavuoroisuuteen perustuva laillinen sadomasokistinen pornografia. Pornografiassa pääasiallinen tavoite on tuottaa katsojalle kiihotusta, kun taas esimerkiksi draamassa on selkeä juoni/sanoma ja tavoite on viihdyttää.
Noniin tämäkin tuntuu aika selvältä jutulta eikö vain? Enkä ole tainnut ikinä törmätä mihinkään peliin, joka olisi tätä sääntöä millään tavalla rikkonut. Yleensä K18-merkinnät seksipeleissä tuntuvatkin vähän yliampuvilta, koska kyseessä on kuitenkin enempi se hahmon ajatuksista ja tunteista kertominen kuin itse seksin pelaaminen. Ja sitten jos pelaa seksipelin ilman näitä fiiliksiä, tuntuu se aika turhalta ja on ohi parissa viestissä.
K16 siis riittänee hyvin seksipeleihinkin, ainakin täällä Suomen maassa. Toki täytyy jokaisen muistaa että niitä pelataan omalla vastuulla eikä foorumitarjoaja välttämättä pitäisi siitä jos tietäisi. Mutta K18-merkintöjä niihin ei kuitenkaan tarvitse laittaa ellette sitten rupea ihan supervilleiksi.

Eli lyhyesti sanottuna K16-merkintä on se, mikä pitäisi lätkäistä oikeastaan kaikkiin seksipeleihin, jos niitä pelaa. Väkivaltapeleissä K16-merkintäkin on aiheellinen jos väkivalta on yksityiskohtaisesti kuvailtua, mutta lyhytkestoista. K18-merkintä isketään vasta sitten kun väkivalta äityy goreksi tai splatteriksi.

Sanon tähän loppuun vielä kerran että en kehota ketään rikkomaan foorumitarjoajien määräyksiä tai suosituksia, mutta että jos rikkoo ja pohtii näitä ikäraja-asioita niin tässä on minun mietteeni aiheesta. Jos haluatte tehdä itse tulkintanne, ikärajat.fi on hyvä paikka. Sieltä löytyy Suomen viralliset ikäraja-asiat, joiden luulisi pätevän myös meidän kentällämme.

Ei mulla taas muuta tällä erää! Hyvää päivänjatkoa.

2 kommenttia: